Tälläinen pikkuinen

Päivä alko mulla ihan normisti XD. Olin jättänyt nipan kykkimään maneesille, ja peliin saapuessa maneesilla oli ripakopallinen clubilaisia (mitähittoatesielläteittekertokaavanhalle 8D). Meikäpoika lähtikin sieltä sitten valeen tekemään päivän hommaa, jota en saanut päätökseen koska clubilaiset pyydettiin piknikille valedale laken secret locationiin o3o, siellä sitten vietettiin hetkuisen aikaa ja osalla taisi mennä vähän liiankin lujaa XD, kiitos siitä tytöt <3. Tämän touhuilun jälkeen päätimme kiivetä vuoristolla, jotenkin väki valui pikkuhiljaa pois siinä vaiheessä sekä ongelmia kiipeämisessä tuli enemmän kuin piti :'D, tämän hömmelin jälkeen pääsinkin jatkamaan hommiani, huuh.
Hommieni jälkeen sain yhteyttä Sabrina Northdawnilta, jes hänkin elää vielä :D. Ja päätin viettää aikaa hänen kanssaan kun hänellä oli pieniä murheita, hän oli poistanut clubinsa clubilaistensa tahdosta ja nyt hänet oli jätetty niinsanotusti porukan ulkopuolelle, pakko myöntää että sääliksi kävi :(. Liityin hänen seuraansa aikamoisen pitkäksi aikaa, kun olin lähtemässä Sabrina lupasi lähettää minulle pari linkkiä kuinka saada Sony vegas itselleni, kiitokset siitä hänelle :). Myöhemmin palasin online mutta eipä siellä ollut mtn tekemistä joten haihduin paikalta.

Tässä vielä kuvia:




 Te rakkaat :) <3










 Se tunne kun vilkaisee club chattia hiukan xD



 Jättiläishevonen on menossa tuhoamaan linnaa! D8


 Pelottava pärstä...

Homo... ^XD

Kommentit

  1. Haha, aika rajunnäköistä :)! Itekki oon ssonlinessa mutta unohdin edistyneemmän hahmon saliksen joten uuden joutu tekemää, aika masentavaa alottaa alusta : D
    Mutta joo, hyvin saatuja kuvia muutes. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos :D Ja voi harmi, kyllä muaki ottais niinsanotusti pannuun.

      Poista

Lähetä kommentti